sunnuntai 7. elokuuta 2016

Viimeistelyhommia

Tampere-talon luovutus lähestyi, ja tekemistä olisi ollut siellä sun täällä, mutta telineitä tai muita työn suorittamiseksi tärkeitä edellytyksiä ei meille tunnuttu saatavan hoidettua millään.. Viikon päivät koitettiin keksiä itsellemme jotain pikkuhommia ja paikkailtiin vanhoja samalla kun painostettiin työmaamestareita joka välissä niin, että tuntui kuin he olisivat jo aina meidät nähdessään juosseet karkuun... Vihdoin kuitenkin telineet pystytettiin rappukäytävään niin, että sain aloittaa marmoroidun seinän vahauksen sekä rappusten maalauksen.


Tässä kuvaa keskikerroksen telineistä, joilta käsin saatiin vahattua käsin marmoroidun seinän yläosa sekä rappusten alapinnat. Ennen maalaustyön aloittamista rakennussiivoojat kävivät puhdistamassa rappusten pinnat kostealla rätillä. Maalasin rappuset paksuhkoa, hyvän maalinsiirtokyvyn omaavaa sivellintä käyttäen mustalla liuotinohenteisella Panssarimaalilla, sillä tämä tuote soveltuu rautarappusille sekä kestää hyvin kulutusta, vesirasitusta ja kemikaaleja. Rappusissa oli ennestään musta, ehjä maalipinta, joten kertaveto uutta pintaa riitti. Panssarimaali pitää sekoittaa ennen käyttöä huolellisesti, sillä se on paksuhkoa tököttiä, jossa väri- ja himmennysaineet saattavat laskeutua pohjalle ja pintaan muodostuu helposti kalvo, mikä pitää poistaa. Maalauksen jälkeen työmaalla käytössä taas tapa, jossa sivellin laitetaan vesiastiaan harjaksiaan myöten, jotta se pysyy kosteana ja käyttövalmiina seuraavaan kertaan.


Rappukäytävästä maalattiin myös rautapalkit Maalarin valkolakalla sekä otsalaudat himmeällä vesiohenteisella Nova 7:lla. Maalasin nämä pienellä patteritelalla telineitä ja jatkovartta apuna käyttäen.


Vahana käytettiin saksalaista tuotetta StoLook Wax:ia, mikä on erityisesti tarkoitettu marmoirointitekniikalla toteutetun seinän vahaamiseen. Vahaus syventää marmorointiefktiä, antaa kiiltoa sekä suojaa pintaa kolhuilta ja lialta.
Vahaa saimme pyytämällä, mutta kukaan ei ilmeisesti ollut ajatellut levittämistekniikkaa ollenkaan, sillä ohjeen mukaan vaha kuuluuisi levittää joko käsin tai koneella kiillottamalla. Konettahan meillä ei tietenkään ollut, mutta ei myöskään minkäänlaisia liinoja. Aikani pohdittuani muistin, että yläkerran saliin on näyttämölle asennettu uudet verhot, ja vanhaa verhokangasta lojui metrikaupalla lavojen päällä, joten ei kun mattoveitsi esiin ja "verhovarkaisiin". Kangas oli onneksi juuri otollista vahan levittämiseen, kunhan vain muisti vaihtaa palan puhtaaseen aina tietyin väliajoin, että jäljen sai kiillotettua kunnolla puhtaaksi ja kuivaksi.


Seuraavaksi oli tiedossa vähän lisää suojamuovien levittelyä, telineillä keikkumista ja vähän lisää mustaa maalia. Maalina siis vesiohenteinen himmeä sisäseinä- ja kattomaali Nova 7, mustaksi sävytettynä. Työvälineenä patteritela pidemmällä varrella ja toki jatkovarsi oli aika ajoin myös käytössä vaikeimmin kuroteltaviin kohtiin. Maalattavana oli Iv-putkistoa, johtoja, seinää ja kattoa, jonka pitää siis olla täysin musta, että putket tai muukaan tekniikka ei näkyisi valkoisen, ritiläisen alakaton läpi.


Alumiinilla pinnoitetut ilmanvaihtokanavat eivät oikein meinanneet peittyä vesiohenteisella maalilla kerrasta, sillä alumiini hylkii maalipintaa. Aikaa ei kuulemma kuitenkaan ollut eikä paremmin soveltuvia tuotteita työn tekemiseksi, joten tein kuten käskettiin, ja yritin levittää telalla mahdollisimman runsaasti maalia jotta peittokyky olisi edes tyydyttävä.



Mustaksi vedettävää riitti..


Viimeisenä vielä pieni muistutus työturvallisuustekijöistä. Tässä hyvä esimerkki kuinka ärsytti, kun olet vihdoin saanut kanavaa maalattua pitkät pätkät ja tähän asti yletyt telineellä. Teki mieli vähän yrittää kurotella ja/tai varovasti ketkutella telinettä eteenpäin... Mutta se alas meneminen, pyörien lukituksen avaaminen ja telineen siirtäminen, pyörien uudelleen lukitseminen ja ylös kapuaminen, se on kuitenkin vain noin minuutin homma, jolla voit säästää itsesi ja mahdollisesti myös muut vakavaltakin onnettomuudelta. Minä siirsin telinettä viimeisen 20-30cm maalaamattoman kohdan takia, siirtäkää tekin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti