tiistai 15. maaliskuuta 2011

Töiden edistymistä(kö?)

Nyt onkin hyvää aikaa päivitellä blogia kun kuumeisena kotona möllöttää. Ajatus vaan ei meinaa kulkea suuntaan eikä toiseen... Viime viikosta ei muutenkaan juuri ole erikoista kerrottavaa; aika turhauttava viikko kaiken kaikkiaan. Corveten työt hieman seisoi paikallaan, sillä ovien- tai konepeiton reunoja ei kannattanut alkaa juurikaan kittailemaan ennen kuin ne olisi uudestaan sovitettu paikoilleen. Lokareiden ja etuosan kittailuja kuitenkin koitettiin jatkaa että edistystä tapahtuisi edes vähän. Porukka ottikin vähän etäisyyttä corvetesta ja teki muita hommia odotellessa. Ehkä ihan hyväkin juttu, että hetkeksi sai ajatuksia muualle, niin uudella tarmolla päässyt sitten taas corveten kimppuun!

Kunnolla kireesti kittiä! Hmm, pätisiköhän kittaukseenkin siis jo ensiavusta tunnettu kolmen Koon sääntö... :) Onneksi lasikuitukitistä sentään on päästy jo siirtymään yleiskittiin.

Kadoksissa olleita kulmiakin on saatu muotoiltua takaisin esiin!

Kimi ja sähköpuolen miehet sentään kävi viime viikolla, ja saatiin valaistus- sekä logohommista neuvoteltua. Ihan tyytyväinen Kimi onneksi tuntui olevan suunnitelmiin. Loppuviikosta toinen opettajamme Jan Toivonen kävi myös ihan itse Corveten kimppuun! Jan teki tuulilasin kehikolle lähinnä esteettistä korjausta... Meidän tehtävämme siinä vaiheessa oli kerrankin katsella kun opettaja työskentelee, ja koittaa ottaa jotakin opiksi. :) Niin, ja olla valmiina käyttämään jauhesammutinta, jos auto meinaa syttyä tuleen! Onneksi sammuttimelle ei kuitenkaan tullut tarvetta, vaikka jossain vaiheessa epäilyttävää savua alkoikin nousemaan...
Viimeiseksi laitankin Janin työskentelystä pari kuvaa, jotka kertovat varmasti enemmän kuin sekavat selitykseni...:

Ensin kaavitaan lastalla suurimmat vanhat liimajämät ja muut töhnät pois...

Kehikko kalutaan metallille asti. Kipinöistä johtuvan palovaaran vuoksi lähellä oli jauhesammutin. Huomattavaa myös varustus, eli huppu päässä, hengityssuojain, työhanskat ja suojalasit!

Lopuksi liima- ja saumamassalla tasoitetaan ja peitetään pahimmat kolot ja saumat.

PS: TÄMÄNKIN päivityksen tekemiseen meni YLI TUNTI, koska ihana, kiukutteleva ********n koneeni ei oikein tykkää toimia! Nyt muistan, miksi en blogia useammin kirjoittele..... Joku kaunis päivä tämä kone lentää vielä komeassa kaaressa parvekkeelta....!! Vaikka melko turha juttu tämäkin olisi, niin arvostakaa vaivannököäni! Kiitos ja kumarrus!

maanantai 7. maaliskuuta 2011

Messujen suunnittelua

Tänään saatiin sähköpuolelta osaavia miehiä suunnittelemaan messutilan valaistusta! Tämä porukka haluaa myös osallistua projektiin oman alansa puolesta tulemalla messuille kasaamaan valot ja seuraamaan tilannetta. Ihanaa, iso kiitos pojille jo nyt. :) Kaupan ja hallinnon tytöistä kun ei ole paljoa kuulunut... Vihdoin ja viimein saimme käteen myös messutilan pohjapiirustukset, ja pääsimme suunnittelemaan esilleasettelua. Meidän alue on muuten hyvällä paikalla tosi lähellä itäistä sisäänkäyntiä! Että tervetuloa vaan paikalle ihastelemaan tai vaikkapa sitten kauhistelemaan töidemme jälkiä... :)
Huomenissa pitäisi tsekata, mitä logoja suunnittelutiimin tytöt ovat saaneet aikaiseksi, ja pitää vaikkapa äänestys sitten koko porukan kesken ja päättää voittajaehdokkaat. Sähkön miehet tulevat myös esittelemään erilaisia valaistussuunnitelmia joista sitten parhaiten soveltuva koitetaan löytää. Eli siis kovasti olisi kaikilla ajattelemista, suunnittelua, piirtämistä... Sitten kun monista hyvistä ideoista vielä päästään yhteisymmärrykseen ja kaikkia varmasti kuunnellaan niin hyvä tulee. Melkein alkaa jo jännitys nostamaan päätään....

Corvette projektin "maskotti" Osteri Ossi on jo saanut räleän värityksen ja on valmis tulemaan messuille edustamaan!